Rakkaudentunnustus Helsingille, missä on aina sijansa nuoruuden vimmalle.
Uuden ihmisen kaupunki on romaani, joka uhkakuvien keskelläkin katsoo tulevaisuuteen toiveikkaasti.
Entisiä aikoja haikailevat vanhauskoiset hallitsevat vuoden 2048 Helsinkiä. He haluavat hävittää tekoälyn ja tietoverkot, katkaista sähkönjakelun ja siirtyä ekologiseen totalitarismiin, jossa heikoilla ei ole sijaa. Samaan aikaan viemärien valtias Suonsilmäjumala tekee omia siirtojaan. Pääkaupunki uhkaa muuttua totaaliseksi harhainmaaksi ja surmanloukoksi.
Kilpineidot Verna, Emppu ja Paloma ovat ylivoimaisen tehtävän edessä: Helsinki on vapautettava hirmuvallasta, mutta se vaatii tilintekoa vaietun ja unohdetun menneisyyden kanssa.
Emppu ja Paloma päätyvät Suomenlinnaan, missä Helsingin oikukkaat henget hengailevat. He tapaavat Viaporin kuolleita komendantteja, tsaarinvallan aikaisia kahlevankeja, Helsingin suurpommitusten ilmatorjuntalottia sekä kulttuuripersoonia ja esoteeris-eettisiä pohdiskelijoita Helmi Krohnista Perttu Häkkiseen, Yrjö Kallisesta Ior Bockiin.
Verna matkustaa aikaportaalin läpi 1920-luvulle. Siellä hän kohtaa kaupungin kuuluisimmat pirtutrokarit Gunnar Levanderin ja Algoth Niskan, joiden ikivanhat salakuljetusreitit osoittautuvat hyödyllisiksi vielä 120 vuotta myöhemminkin. Vernan paluu omaan aikaansa taas on kiinni viranomaisia pakoilevasta unisaarnaajasta ja oman uskonlahkonsa profeetasta Maria Åkerblomista.
Uuden ihmisen kaupunki yhdistelee dystopiaa, maagista realismia, Helsingin 1800- ja 1900-lukujen historiaa ja tulevaisuuden maailmoja omintakeiseksi kudelmaksi. Genrerajoja rikkova romaani jatkaa Kalasataman lukiolaisten, nuorten ja rohkeiden Kilpineitojen saagaa. Se on itsenäinen jatko-osa kiitetylle teokselle Helsinki Underground (2020).
Lukija saattaa löytää Uuden ihmisen kaupungista yhtymäkohtia omaan ääriliikkeiden ja väärien profeettojen todellisuuteemme. Tai sitten allegorian ukrainalaisten puolustustaistelusta ylivoimalla päälle jyräävää vihollista vastaan.
Tällaiset tulkinnat eivät välttämättä ole ollenkaan väärillä jäljillä.
Romaani ilmestyi huhtikuussa 2023.
”Romaanin sanoma on tervehenkinen. Siinä asetutaan kaikkea totalitarismia, ilmeni se sitten vaikkapa ekofasismina tai valvontayhteiskuntana, vastaan. Saxell on ulkopuolisten leirissä. Hänen Helsinkinsä on monikulttuurinen, suvaitsevainen ja historiansa tunteva. Se päätyy perikadon partaalle, mutta onneksi nuoret eivät menetä uskoaan parempaan ja rauhallisempaan maailmaan. (…)
Sisällöllisesti ja kielellisesti rikas Uuden ihmisen kaupunki tuntuu siltä kuin sen tekijä olisi laittanut tehosekoittimeensa esimerkiksi Yli-Juonikasta, Johanna Sinisaloa ja Margaret Atwoodia. En voi lakata ihmettelemästä Saxellin ja Kännön kaltaisten maksimalistien kykyä hallita suuria, mutkikkaita tarinakokonaisuuksia. Helsinki Undergroundin ja Uuden ihmisen kaupungin eeppinen jatkotarina, kuin ison budjetin Netflix-sarja, huipentuu suunnitteilla ja tekeillä olevassa trilogian päätösosassa.”
Esa Mäkijärvi, Demokraatti
”Uuden ihmisen kaupunki on tulevaisuuteen sijoittuvaa historiallista viihdettä. Tämä mahdoton termi kuvastaa hyvin Saxellin projektin henkeä.”
Vesa Rantama, Helsingin Sanomat
”Jani Saxellin romaanissa tosi ja taru yhtyvät hengästyttäväksi ja hämmentäväksi kudelmaksi, jonka keskellä on Helsinki.”
Erkki Kanerva, Turun Sanomat
Jani Saxellin haastattelu Suomen Kuvalehden digilehdessä. Tekijänä Ville Hänninen, julkaistu alun perin Parnassossa 2/2023.
Jani Saxell Laura Frimanin vieraana Radio Helsingissä 27.4.2023.
Uuden ihmisen kaupunki Demokraatissa.
Uuden ihmisen kaupunki Satakunnan Kansassa.
Uuden ihmisen kaupunki Jorman lukunurkassa.
Uuden ihmisen kaupunki Kulttuuri kukoistaa -kirjablogissa.
Johanna Venhon runo Uuden ihmisen kaupungin julkkareista.
Aikaa ja unohdusta uhmaavan Kirpputori Kahdeksannen aistin
Johanna Venho
ilmaislaarista poimitaan
aikamatka-afääri
törmätään sodan särkemiin elikoihin,
selvittämättömiin välikohtauksiin,
sarkatakkisiin suojeluskuntalaisiin
yrittämässä pitää järjestystä, vaikka
jos todella on olemassa joku ihmiselle hyvää tahtova olento,
sen täytyy olla kuin David Bowien Ziggy Stardust,
tai kuin Björk tai Patti Smith. Tai Edith Södergran,
tähtitarhojen ja planetaarisen pauhinan profeetta
ja sillä täytyy olla
mahdollisimman vähäisen, mieluiten olemattoman
puuttumisen periaate,
elämänkässärin rimpsut
toistolla ja kärsivällisyydellä solmittu
tois-tol-la ja kär-si-väl-li-syy-del-lä
ihmiselon ihanuutta ja kurjuutta,
puolet teatteria, puolet kaupankäyntiä,
saapasjalkakissainen sarkasmi, hymynhäive huulilla,
ja vaikka kunnon bättlet
ovat tuonilmaisten kansanhuvi,
täällä
rivi riviltä, kappale kappaleelta
tuhritaan paperia, tyhjennetään mustekyniä
lepakkoluolan varageneraattorien tai
kynttilöiden valossa,
kirjataan
mammutit, uusneandertalilaiset, tulliportit ja taivaalla
kaartelevat kokot, matalalento
aikakausien välisen verhon läpi,
vapaasielut, varjot katseessa,
käärmeöljykauppiaat ja kristallipallot,
ufologit, kaivonkatsojat, kärpässienifilosofit,
hörhöoopperan kuuhullut,
tuhoisaa tervejärkisyyttä osoittamassa.
– Jostain pitää aloittaa. Siispä:
Yritetään nukkua mahdollisimman lähekkäin,
raahata mukana ruumissielua,
rähjäistä honksuvaa, lonksuvaa normiolemista,
haltiasielua, lykkyä ja kohtaloa,
annetaan kuriiripostin kulkea minne kulkee,
katsotaan kaninkolot ja madonreiät,
rinnakkaismaailmat, niiden
rajoista piittaamaton yhteisöllisyys, rämäpäinen individualismi,
missä ei piitata kuka on fenno- ja kuka svekomaani,
vanha- tai nuorsuomalainen,
punainen tai valkoinen, revari tai stallari, incel tai woke,
teknoutopisti tai muinaissuomalainen
— jokainen tulokas kantaa mukanaan palan omaa aikaansa, piirtää
rakkaan, rämän kotikaupungin nimen
Aamu-Tähden seinään tosiolevan väreillä:
siinä lukee
Uuden ihmisen kaupunki.