Skip to content

KALEVI SAXELLIN MUISTOPALKINTO JAETTU NELJÄN RUNOILIJAN KESKEN
Kalevi Saxellin muistopalkinto perustettiin viime lokakuussa kunnioittamaan pitkän linjan jazz-musiikin, elokuvan ja runouden ystävän henkeä. Kale lähti keskuudestamme vain muutamaa kuukautta ennen 85-vuotispäiviään, taivaallisten levydivarien, runoiltojen ja Storyvillen tai Juttutuvan ilmaiskonserttien maailmaan.
Palkintoraati päätyi nostamaan esille poikkeuksellisen monipuolisen ja -arvoisen runovuoden 2023 saldoa. Raati halusi valinnoillaan nostaa ja rohkaista uusia tekijöitä ja kustantamoita, mutta myös huolehtia tradition jatkumisesta.
Kahdeksasta loppukilpaan päässeestä ehdokaskirjasta olisi saanut helposti toisenkin vastaavanlaisen listan. Silti raati päätyi Kalen kotimaisemissa, Sörnäisten Kolmessa Kaisassa eli ”Lennonjohdossa” pitämässään kokouksessa hyvässä hengessä seuraavaan ratkaisuun.

  1. sija
    Uni Ojuva: Onhan sentään linnut (Aviador)
  2. sija
    Jouni Inkala: Geenihymni (Siltala)
  3. sija (jaettu)
    Riina Katajavuori: Vasemman käden runot (Tammi)
  4. sija (jaettu)
    Elli Leppä: Hylänkö (Nysalor)

Kutakin palkittua odottaa kunniakirja ja pieni rahapalkinto. Palkintojenjakotilaisuus – ja samalla pienimuotoinen runon ja lähestyvän suven juhla – järjestetään lauantaina 11.5. klo 15 eteenpäin Aviadorin Kulttuurikulmassa, osoitteessa Liisankatu 19.
Muitakin ehdokkaita kannattaa ilman muuta lukea. Mukana olivat Aija Anderssonin (1983-2023): Pii (Kulttuurivihkot), Ville Hytösen (s. 1982) Vaivanaika (Enostone), Katja Meriluodon (s. 1975) Mehiläisen paino (Aviador) ja Esa Mäkijärven (s. 1984) Mantra (Enostone).

21.3.2024, Maailman runouden päivänä

Jani Saxell
Aleksi Ahtola
Lassi Kämäri

Ohessa vielä lisätietoja palkituista.

UNI OJUVAN ONHAN SENTÄÄN LINNUT
Paljasjalkaisen helsinkiläisen nimikkopalkinto menee pohjoiselle alkuvoimaisuudelle. Sodankyläläinen Uni Ojuva (s. 1984) on kahdella kokoelmallaan onnistunut luomaan omintakeisen, arjen historiaan ja suulliseen perinteeseen nojaavan runomaailman. Hänen rouheiden runojensa henkilögalleria on kuin Pentti Haanpään novelleista: ääneen pääsevät erilaiset originellihahmot uudisraivaajista ja saarnamiehistä Illegaali-Hannan kaltaiseen aatteen naiseen.
Ojuvan runoissa arktinen maaginen realismi sulautuu aikuisten sadun henkeen. Nuoren kirjailijan historiallinen perspektiivi on ainutkertainen. Uutuuskokoelma lähtee liikkeelle viime jääkauden lopusta, unien ja myyttien ajasta. Lopussa Lapin sodan evakot palaavat Ruotsista. Heitä odottavat asutustilat pistoteiden päässä, jänkäpeltojen ja perunamaiden raivaus.
Kokoelman keskiössä on jälleen ajankohtainen keskustelu kolonisaatiosta ja alkuperäiskansojen oikeuksista. Kyse on valloituksesta ja vastarinnasta, keminsaamen kielen ja kulttuurin jäämisestä uudisasutuksen, lähetyssaarnaajien ja kruunun kontrollin jalkoihin.
Kantaaottavuudesta huolimatta Ojuvan runoissa mennään kansanlaulun tapaan, melodisuus ja runon soiva osa edellä.

JOUNI INKALAN GEENIHYMNI
Pitkän linjan runoilija Jouni Inkala (s. 1966) kieltäytyy nykykulttuurille ominaisesta pessimismistä ja sarkasmista, samoin tuomiopäivän näkyjen maalailusta. Liki 200-sivuisen Geenihymnin sivuilla tulee vastaan sanoja, joita ei ihan heti olettaisi löytävänsä vuoden 2023 runokokoelmasta: rohkeus, toivo, ilo, hellyys, lohtu, turva ja läsnäolo.
Geenihymnin lukeminen tuntuu epäajanmukaisuudessaan raikkaalta paluulta Eino Leinon, Lauri Viidan ja P. Mustapään säetaituruuteen. Runot svengaavat ja soivat, Inkalan kokoelma on hyvällä tavalla vanhahtava ja häpeämättömän romanttinen.
Inkala kartoittaa maapallon, smaragdinvihreän ”rakkauden planeetan” historiaa jäätiköiden, poimuvuoristojen, säkäkorkeuksien ja levinneisyysvyöhykkeiden kielellä. Välillä kurkataan todella kauas, alkuaineiden tanssiin ja merten ja ilmakehän syntyyn. Välillä universumi tulee iholle ja sulautuu arkikuvastoon.
2020-luvun kriisien ja vastakkainasettelujen keskellä Inkala hätkähdyttää idealismillaan. Kenties ”rakkauden planeetta” on vielä nuori. Jos nykyisistä vaikeuksista päästään, ihmiskunnalla voi olla edessään ihmeellisiä aikoja.

RIINA KATAJAVUOREN VASEMMAN KÄDEN RUNOT
Toisen laajan tuotannon julkaisseen ”runokonkarin”, Riina Katajavuoren (s. 1968) toipilasajan runot sisältävät absurdeja arkihavaintoja ja yllättävistä kulmista maailmaa katsovaa tajunnanvirtaa. Katajavuoren ”arkisuus” ei pysähdy päiväkirjamaiseen tapahtumien kirjaamiseen. Oikeastaan kaikkea muuta.
Kokoelman Helsinki -runot säteilevät ympärilleen urbaania lämpöä ja uteliaisuutta, kiinnostusta kaduntallaajien ja kanssamatkustajien todellisuuksiin. Katajavuoressa on Ilpo Tiihosen (1950–2021) kaltaisen urbaanin sadunkertojan ja fabuloijan vikaa.
Mielenmatkoillaan Katajavuori seikkailee unten, lapsuusmuistojen, elämää suurempien Hollywood-elokuvien ja Hayao Miyazakin anime-hahmojen taajuudella. Erityisen tärkeään asemaan nousee musiikki. Laulaminen – tai yleensä äänen pitäminen – rinnastuu ihmisenä olemiseen.
Katajavuori kuuluu Merry Ladies -yhtyeeseen. Se esittää jazzia ja swingiä esikuvansa, 1920–30-lukujen Yhdysvaltain laulutrio The Boswell Sistersin hengessä.
Uutuuskokoelman Mississippi-runoon on mahdutettu joen kiireetön virta, orjuuden historia ja afroamerikkalaisen musiikin synty, hautajaiskulkueiden torvisoittokunnat, takorautaiset parvekekaiteet ja siipirataslaivat. Mark Twainiin ja William Faulkneriinkin viitataan.

ELLI LEPÄN HYLÄNKÖ
Elli Leppä (s. 1980) yhdistelee neljännessä kokoelmassaan jälleen biologian, tähtitieteen ja farmakologian ja toisaalta kansanperinteen ja myyttien näkemisen tapoja.
Hylänkö tarkentaa nimensä mukaisesti erilaisiin joutomaihin ja epäpaikkoihin, jotka on jonkin katastrofin jälkeen jätetty rauhan ihmisen vaikutukselta. Mainittakoon Tšernobylin suoja-alue ja Pripjatin ydinkaupunki. Säteily on liikaa ihmisille, mutta haikarat, jalohaikarat ja peurat kuhisevat uudelleen soistuneilla mailla. Monet sukupuuton partaalla käyneet lajit ovat löytäneet uuden turvapaikan.
Yhtä lailla kurkistetaan virusten, bakteerien ja sienten, planeettamme todellisten valtiaiden tasalle. Omaan erillisyyden tunteeseensa nojannut ihminen saattaa olla pelkkä elatusalusta suolistobakteerien hilpeälle ja kukoistavalle yhdyskunnalle. Sillä on omaehtoinen ja kiinnostava arkielämänsä, joka ei ihmisten kognition perään kysele.
Lepän ekokriittinen ja posthumanistinen viesti on väkevää, kenties lohdutontakin. Toisaalta runot muistuttavat, että planeetan biosfääri jatkaa elämäänsä ihmiskunnan kriiseistä ja maailmanlopuista huolimatta.
Myös runojen suggestiivinen poljento kantaa mukanaan tiettyä lohdullisuutta. Säkeet hoivaavat lukijaa lopun aikojen näkyjen keskelläkin.